VOI VITUN LAMERIT, eli yleiskielellä wAMMA, keräsi kovasti palkintoja nuorison tietokoneistetussa taidetapahtumassa. “Voi vittu mitä paskaa,” totesi #suomiscenellä pesivä ammattijuoppojen armeijakunta yhteen ääneen.
Läsnäolijoiden ahdistusta lisäsi Farbrauschin teutooniritarien tuutulaulu, jota kukaan ei osannut tulkita taiteeksi, ennen kuin fascistisen tekotaidepuolueen johtohenkilöstö nousi seisomaan ja antoi aplodit.
“MyPa pelaa jälleen parastaan, saa vastustajat olla varuillaan!“, lauloi murtunut Harry “Dieter” Kampfmann 90-luvun hopeisina vuosina, kunnes vedonlyöntirahat olivat tilillä. Työläiskaupungin koskettava kamppailu Suomen kivenkovassa ammattilaissarjassa on aina ollut lähellä sydäntäni, joten päätin matkustaa paperikaupunkiin ottamaan selvää voittajajoukkueen nykytilasta.
“MyPa, MyPa, MyPa!“, huudahtaa Mäkelä iloisesti ja näyttää tietä kohti tuliterää harjoituskeskusta. Anjalankosken arki on ollut mestaruusvuoden jälkeen sellutehtaan harmaata, mutta valmentaja Mäkelän mukaan tulevan kesän tavoitteena on vain ja ainoastaan mestaruus. Tällä kaudella joukkue ei aio kompastua loukkaantumissumaan, sillä vaihtopenkiltä löytyy tasaisen varmoja korvaajia puolustukseen (Matthäus), keskikentälle (Sammer) ja kärkeen (Klinsmann).
Uusi Lahti Cupissa MyPa esitteli tammikuun siirtoikkunan aikana hankitut pelaajat, jotka ovat useimmille jalkapallon ystäville tuttuja jo viime kesänä pelatuista Saksan MM-kisoista. Oliver “King Kong” Kahn, kokenut veräjänvartija ja olutmannekiini Baijerista, on kovaa vauhtia tiputtamassa Korhosta penkkivahdiksi. Mäkelä kutsuu herra Kahnia leikkisästi “Olliksi” ja kehuu vuolaasti hänen puolustusyhteistyötään Marco “Sturmüberführer” Materazzin kanssa. Tyypillisen italialaispelaajan tavoin hieman lyhyenläntä Materazzi on muiden pelaajien keskuudessa arvostettu herrasmiespelaaja, jonka rauhalliset otteet ja mainiosti ajoitetut taklaukset ovat kovaa valuuttaa kärkikamppailuissa.
Mäkelä heittää kevyesti huulta alaistensa kanssa, kun ohitamme pienpeliharjoituksia vetävän porukan. “MyPa, MyPa, MyPa!“, kuuluvat reippaat vastaukset. Bongaan testileiriläisten joukosta takavuosien maalikuninkaan Pippo Inzaghin, jonka sopimustilannetta Mäkelä ei halua kommentoida. “Mypa, Mypa, Mypa!“, Mäkelä jatkaa. Haastattelutuokio on päättynyt.
wAMMA:n tuhatvuotinen valtakunta saa kiintopisteensä Icons’07-puoluepäivillä, kun salaperäinen undergroundyhtye Valmet Children esittää ensimmäisen livesettinsä. Yhtyeen sellisti William Walther Darkness tavoitettiin Bagdadista puhelimitse ja hän esitti lausunnon: “En tätä esiintymistä pyytänyt, vaan se tuli minulle yllätyksenä”.
Saksalaisia jalkapallotähtiä ei tavoitettu kommentteja varten.
Fetstíval! Traction ja Demoni (Stadian opiskelijayhdistys tjsp.) järjestää Helsingin Arabianrannassa Icons 2007 demopartyt 16.-18.2.2007. Perinteisiä kompoja ja jotain mediataidekompoja siinä ohessa. Liput alustavasti 15€ ovelta, eli ei kaada taloutta. Lähteekö äijiä ja/tai produktioita - jää nähtäväksi.
Lauantai-iltana Mukkulan kartanon saunalla pidetyssä kokouksessa wAMMA päätti yksimielisesti peruuttaa Lahden kaupungin. wTV:n uutisten mukaan alkoholilla tai paavi Benedictus TDi:n läsnäololla ei ollut osuutta asiaan. Ruotsalaisen Aktuell Rapport -uutislehden mukaan tapahtuma sujui kaikin puolin rauhallisesti, eikä muutamia mature-tissejä lukuunottamatta tapahtunut järjestyshäiriöitä. Katkaravutkin jäivät tallentumatta kuva- tai videomuotoon.
Alkuillasta tapahtumaa aloiteltiin poistamalla ahdistusta ravintola Oldissa. Paikalle eksyneet Tampereen Kooveen kannattajat aiheuttivat kuitenkin jonkin verran pahaa oloa vannoutuneissa softball-faneissamme. Lopulta tilanne saatiin kuitenkin hallintaan ryhmänjohtaja Jiri Vidgrenin päättäväisen toiminnan ansiosta.
Saunalla varsinaisen kokouksen asiasisältö koostui pitkälti Timo Jutilasta, Kiril Babitsinista sekä matkailuohjelmajuontaja Folke Westistä. Pahaa oloa lievittämään oli hankittu noin 80 pulloa keskiolutta, jotka upposivatkin seurueeseen varsin kiitettävästi. Illan aikana järjestettiin myös kroatialaiset diskoiltamat aitoine ampumavälikohtauksineen, wAMMA demoshow 120″ valkokankaalta sekä ryhmänjohtaja Vidgrenin mieliä lämmittänyt tanssiesitys. Loppuillasta siirryttiin anniskeluravintola Hanhenpoikaan, jossa ilta sujui railakkaasti wAMMA:n jäsenten ajettua paikan perähuoneessa lojuneet ulkomaalaisjengit ensin pois pesismailojen kanssa.
Sceneveijareiden yhteinen dissauskaivo pouet.net on esittänyt todistusaineistoa siitä, että wAMMAsta on tehty jotain. Etusivun top of the month lista näyttää seuraavalta:
1. Onward - Traction 2. Golem, arise - mfx 3. Vorticity - mfx 4. Main party intro invit - mankind, cyber nostra 5. Rajut hevit - wAMMA 6. Murdera - Matt current 7. Remembranceofsummer - 166 8. Quantum Disco Brothers - wAMMA 9. Balance - Adapt 10. Death Rattle - wAMMA
wAMMA aiheutti kaaoksen viikonloppuna Ylöjärvellä järjestetyillä Vuokaavio-nuorisofestivaaleilla. Tapahtumassa järjestetyssä demourheilukilpailussa wAMMA julkaisi kolme tuotosta, joiden näkeminen aiheutti yleisössä sekaannusta sekä pahaa oloa. Erityisesti 8-bittiselle Nintendo-viihdejärjestelmälle julkaistu multimediaratkaisu Quantum Disco Brothers aiheutti yleisössä ulinaa sekä veristä ripulointia. Järjestäjät yrittivät hillitä ihmismassojen rajua ryntäystä ulko-ovia kohti, mutta järjestyksen palauttamiseen tarvittiin poliisin Karhu-ryhmän virka-apua.
Ovensuukyselyissä wAMMA:aa ilmoittaa votenneensa noin 102 % kävijöistä, mukaanlukien terroristijärjestö Jumalautan äärimormonien prikaati sekä Saddam Hussein. wAMMA Valtakunnantiedotusministeriö seuraa tilannetta ja tiedottaa muutoksista kunhan toimittajat selviävät krapulasta.
wAMMA:sta myös jälleen tehtiin jotain - nimittäin jalkapallohuligaanifirma. wAMMA Youth Mob aloitti toimintansa em. nuorisojuhlilla tapahtuman arvokkuuden mukaisesti riehumalla saunassa sekä virtsaamalla kiukaalle.
Update 17.9. klo 14:50
Quantum Disco Brothers sijoittui demokompossa toiseksi. Kuitenkin yleisen mielipiteen mukaan wAMMA on joka suhteessa Vuokaavio Omgan moraalinen voittaja. “Mitä vittuu tapahtu wAMMA ownas koko kompon?” kommentoi asiaa tuoreeltaan Instant Ejakulation-multimediatuottajaryhmän Mikko “Breaque” Nieminen.
Update 18.9. klo 18:10
OSX (+Windows+Linux) demo Rajut hevit ylsi kompossa 8. sijalle. Demon voi latailla nyt myös näiden sivujen kautta “Productions” osion kautta, jonne on lisätty myös Quantum disco brothers. -zeroic